Yleisradio  ei kuulunut
"alliansseihin"

Läntisessä ulkomaanradiotoiminnassa  vaikutti  70-luvulta  kaksi   yhteistoimintapoolia.  "Kolme suurta"  eli BBC:n ulkomaanlähetykset,  Voice of  America  lähi-asemineen   ja  Deutsche Welle  hoitivat yhdessä  monia asioita  ja valvoivat etujaan mm taajuusasioissa, joissa  sitovien sopimusten puuttuminen oli luonut  "vahvemman  oikeuden".   Keskeinen yhteistyön muoto oli lähetinkapasiteetin vaihto, mutta yhteistyö oli laajaa myös kuuntelututkimuksessa ja  muussa kohdealueiden tiedustelutoiminnassa.

Toinen ryhmä  oli ns  Group of  Six. Siihen kuuluivat Radio Australia,  Radio Canada International, Swiss Radio International,  Radio Japan,  Radio Nederland  ja  Radio Sweden (Sveriges Radion Utlandsprogrammet).  Tämäkin ryhmä mm vaihtoi keskenään lähetysaikaa eli esimerkiksi  Kanadan  RCI  saattoi lähettää  idän suuntaan  Ruotsin Sölvesborgista  ja  Ruotsi vastaavasti  Pohjois-Amerikkaan  Kanadan  Sackvillestä, siis ihan ilman minkäänlaisia toimilupamenettelyjä. G6 kokoontui puolivuosittain.  Radio France Internationale luettiin yleensä  suurten ryhmään, mutta  jossain vaiheessa se luettiin G6:een, joka välillä oli G7.

Radio Finland ei kuulunut  yhteistoimintaryhmiin, mutta tarmokkaalla suhdetoiminnalla RF pysyi ajan tasalla sektorin  kehityksestä. Ulkomailta saatu korvaukseton lähetysaika  tuli ilman allianssien apua.

Ihan muutama vuosi sitten, kun (alalta jo vuosia aiemmin pois jääneenä) kävin  Radio Canada Internationalissa Montrealissa, sikäläiset arvelivat G6:n suurimmaksi merkitykseksi lopulta sen, että  asemat hioivat neuvottelutaktiikkaa  "emoyhtiöitään" vastaan ja vertailivat kokemuksiaan. Toisaalta esimerkiksi Radio Nederland oli ihan oma yhtiönsä  eikä sen tarvinnut välittää  tuon taivaallista kotimaan radiosta eli NOS:stä  ja  Radio Swedenkin 90-luvun alkuun saakka  UD-rahotteisena saattoi myös pitää jopa hieman liian korostettua etäisyyttä SR:een, vaikka samassa talossa majailikin. Mutta neljä muuta G6-asemaa olivat aika riippuvaisia  yhtiöistään. Henkistä etäisyyttä yrittivät pitää yllä:  Esimerkiksi RCI sijaitsi Montrealissa  eri talossa  vaikkakin ihan  Maison de Radion vieressä, mutta ikkunat eri suuntaan. Ulkomainen vierailija ei heti edes massivista  Radiotaloa huomannut  eikä sinne vierailijoita turhaan viety. Sitten joskus 2000-luvulla RCI joutui muuttamaan sisälle  Radiotaloon. Huomasin sen lannistaneen. 

Sosialistisilla mailla oli omia yhteistyöjärjestelyjään, mutta en tiedä niistä paljonkaan. Kuten jäljempänä ilmenee, Yle  ei ollut mukana OIRT:n ulkomaanlähetyskuvioissa.

Edellä mainituilla  alliansseilla  ei ollut tekemistä kansainvälisten radioliittojen kanssa. Euroopan yleisradioliitto, EBU,  pysyi  ulkomaanlähetysasioiden ulkopuolella  1980-luvulle  saakka. Sen teknisissä kokouksissa   ulkomaanlähetysasiat olivat olleet jonkin verran esillä, mutta ohjelmakomitean sektorilla ei lainkaan.

70-luvun lopulla  Radio Nederlandin  pääjohtaja  Joop Acda   ryhtyi  ajamaan  ulkomaanlähetysten  ottamista  EBU:ssa  alasektoriksi. Hän sai liittolaisekseen Vatikaanin Radion pääjohtajan  Pasquale Borgomeon. Hanke ei ollut helppo, koska monet suuret  toimijat (BBC, DW) eivät nähneet mieltä  asioiden viemisessä EBU:hun. 

Olin ehtinyt  - tultuani sektorille 1977 - nähdä Ylen eristyneisyyden  alan muista toimijoista.  Koska  Radio Finlandin  hallinnollinen koti Ylessä oli noihin aikoihin vielä Kansainvälisten suhteiden  osasto,  mahdollisuus tarjoutui osallistua  niihin EBU:n  ohjelmakomitean kokouksiin, joissa asiaa puitiin. Kolmen ohjelmakomitean jälkeen  asia oli viimeinen valmis päätettäväksi.  Ottaen huomioon kuinka aktiivisesti olin  ulkomaanlähetyskokousten perustamista ajanut,  muut maat ihmettelivät, kun Yle  ratkaisevassa äänestyksessä  äänesti  tyhjää.   Äänivaltaa käyttäneet  Yleisradion  johtajat  selittivät - yksityisesti - että jättämällä kannattamatta  hanketta vältettiin  mahdolliset ongelmat Moskovan kanssa, jos sellaisia tulisi.  Mutta mitään estettä  kokouksiin ym osallistumiselle  ei olisi.  Eli tie oli auki....

EBU:n ohjelmakomitea

YLE:llä oli vahva edustus EBU:n ohjelmakomitean kokouksessa, jossa päätettiin ulkomaanlähetystoimintojen
tapaamisten ja tiedonvaihdon ottamisesta mukaan EBU:n toimintaan.   Oikealta Paul v Martens, ohjelmapäällikkö Svenska enhetenin radiosta ,
Liisi Lahtonen, Kansainvälisten suhteiden osastolta,  Radio 1:n johtaja Jouni Mykkänen, Radio 2:n johtaja, Keijo Savolainen
ja Juhani Niinistö, Radio Finland. Vasemmalle  Joe Gwathmey NPR:stä.


Yleisradio oli  sekä EBU:n että OIRT:n jäsen. OIRT:ssä toimi ulkomaanlähetysten  komitea tms, mutta  Yle  ei koskaan ollut saanut  sinne edes kutsua. En tietenkään sellaisia kaivannut.  Kerran kutsu tuli, venäjänkielisenä telexinä, mutta seuraavana päivänä se peruutettiin  saksankielisellä telexillä.

EBU:n ulkomaanlähetyskokoukset alkoivat  1982.  Niillä oli  tiedonjakomerkitystä Radio Finlandille  lähes kaikilta alan sektoreilta, koska emme yhteistyöallianssien ulkopuolisena niitä muutoin saaneet.   BBC:n kuuntelututkimusjohtajan Graham Myttonin  realistiset   taustoitukset  olisivat olleet raakaa kuunneltavaa, jos olisimme olleet kansainvälistä yleisöä tavoittamassa.  Mutta vieraskielinen Radio Finland oli niche palvelu  Suomesta kiinnostuneille - ja lähetysten peittämiltä valtavilta maa-alueilta  Suomesta kiinnostuneita  kuitenkin löytyi riittävästi. 

Myöhemmin EBU-kokouksissa korostui uuden digitaalisen standardin Digital Radio Mondiale  odotus.  Se ratkaisisi  ongelmat äänen laadussa. Mutta ensin viivästyi standardi ja  sitten vastaanottimet. Aiheesta  toisaalla  tässä sivustossa.

EBU:n kokouksissa näkyi  ulkomaanlähetystoimintojen  kovin vaihteleva  asema  eri maissa.  Osa oli hyvinkin lähellä maittensa kotimaan verkkoja, osa aivan erillisiä yhtiöitä.   Kaupallisiakin  toimijoita kävi, kuten  ylikansallisesti  lähettänyt  RTL.

Yleisradion  oli  associate -jäsen Aasian ja Tyynen meren radioliittossa (ABU).  ABU:sta oli ulkomaanlähetyksille  käytännön hyötyä 90-luvun puolivälistä, kun Yle oli  vuokrannut  Deutsche Wellen kautta  radiokanavatilan  AsiaSat2- satelliitista.  Satelliitti antoi hyvän peiton Australiassa  ja ilman ABU:n kautta tulleita kontakteja  placement -toiminnan järkevä aloittaminen olisi ollut vaikea.  

ABU oli lähinnä ihmisten tapaamista, kerran olin yhden palkintojuryn puheenjohtajana, Balilla 1992. Tehtävä oli enemmänkin poliittinen kuin kilpailuun lähetettyjen  osallistujien  ohjelmasisältöihin keskittyvä. Sain onneksi hyviä neuvoja.

ABU 1992

ABU:n tauolla otetussa kuvassa  keskellä  johtaja  Jouni Mykkänen ja oikealla
ilmeisesti EBU:n radio-osaston johtaja Thomas Alexanderson Genevestä.

Vuodesta 1995  Yle oli  Deutsche Wellen kautta  AsiaSat2:ssa.  Satelliittiyhteistyön ympärille  Deutsche Wellen levikkijohtaja  Nowotny   rakensi  European Bouquet -nimisen  palvelukonseptin.  Siinä olivat  mukana lähes kaikki länsi-eurooppalaiset, paitsi eivät  BBC  ja  Radio Sweden.   Ruotsi vuokrasi myöhemmin aikaa  Thaisatista - ja sijoitti sinne myös  televisionsa.  Yle jakoi  AsiaSatista vain radiota, myöhemmin kahta kanavaa, "Uralilta  Uuteen Seelantiin", mutta ei televisiota. 

Erityinen kokoussarja olivat  Radio Canada Internationalin  teematapaamiset otsikolla Challenges.  Niitä järjestettiin eri puolilla Kanadaa.  RCI oli jatkuvissa vaikeuksissa emotalonsa kanssa. Siitä tuli seminaarisarjan nimi. Kansainvälisillä kokouksilla pyrittiin saamaan huomiota maan poliittisella tasolla, siis ohi yhtiön. Eli paikalla oli senaattoreita ja alahuoneen jäseniä.  Radio Finlandia ja RCI:tä yhdisti sattumoisin se, että jaoimme  tv-ruudun  AsiaSatissa.  Kummallakaan ei ollut kuvaa, vain radiot. Teknisistä syistä  radiokanavat avautuivat kuitenkin tv-kuvan kautta.

Kanadan kotimaan radio  CBC releoi  Radio Finlandia vuodesta 1996 päivittäin koko maassa.  Sillä ei ollut mitään tekemistä  RCI:n kanssa.  Releoinnit hoidettiin Torontossa ja RCI oli Montrealissa.  Kun Capitalissa  aloimme lähettää Kanadan ohjelmaa, valitsin  sikäläisen "kotimaan verkon"  ohjelmistoa. RCI oli kehitysmaasuuntautunut ja selitti Kanadaa maailmalle hieman liian alkeista lähtien. Suomeen sopi paremmin Kanadan kotimaan radio. Samanlainen ratkaisu oli Espanjan suunnalla, otimme  RNE:n uutiskanavan emmekä ulkomaanlähetyksiä.

Placementtiä  Suomeen ja  Suomesta kohdealueille  olen käsitellyt muualla näillä sivuilla.

Pohjoismaisella  yhteistyöllä oli aika vähän merkitystä,  yhtenä syynä se, että  Ruotsi koki  G6 -yhteistyön keskeiseksi viihteryhmäkseen. Pohjoismaisen yhteistyön tilanteista aikanaan  ja  suhteesta  Radio Swedeniin  toisaalla

Erikoinen Japani-episodi

Syksyllä 1988  Japanin NHK yllättäen otti yhteyttä. Halusivat keskustella  ajan saamisesta  Porissa.  Vastikkeeksi tulisi teknisesti mahtava yhteys Japanista suoraan alas  Australiaan - eikä  Siperian yli pomppien - kuten meillä silloin oli. Lisäksi  saisimme keskiaaltoaikaa  Japanista lähialueiden jakeluun.  (Meriyhteydet ovat etenemisen kannalta tehokkaita, Ruotsi lähetti Madagaskarilta  Aasian suuntaan, Hollanilta vaihtamallaan ajalla).

Yle ei tietenkään voinut  mennä mukaan NHK:n visioihin.  NHK oli  Radio Swedenin  yhteistyökumppani, mutta  Hörbyssä ja Varbergissä ei ollut moisia aikoja tarjolla. Porissa olisi ollut, muttei poliittisesti mahdollista.  Käytyään Porissa  NHK:n valtuuskunta kävi ministeriössä -  ja vastaus kaiketi oli, että Suomi vaatisi NHK:lta suomalaisen toimiluvan.  Lopulta NHK sai vuokrattua aikaa BBC:ltä  Englannista  - siis sieltä  kohti Venäjää.   Ilman mitään toimilupia tietenkään.

 NHK hautasi  Suomi-kuvitelmansa  vasta toukokuussa 1989. Miten lie olisi käynyt, jos  hanke  olisi käynnistynyt vain vuottakin myöhemmi? Olisiko Ylellä ja ministeriöllä ollut jo kanttia.   Vaatimus ulkomaisten lähettäjien toimiluvista purettiin  Suomessa  vasta  2000-luvun lopulla.  Tuolloin  Digitalle (tai sen jollekin tyttärelle,en tiedä) annettiin lupa ottaa  Poriin ulkomaisia lähettäjiä.  Sillä systeemillä  Kiinan China Radio International  aloitti Porista, olen ymmärtänyt.


Taajuuksista kähmi Verkkosuunnittelu 

Kansainvälisiä lyhytaaltotaajuuksia  ei ollut (eikä ole)  jaettu sitovasti, kuten keskipitkiä ja pitkiä, vaan  taajuudet  neuvoteltiin puolivuosittain uudelleen.  Vastuu Yleisradiossa oli TKJAK:n verkkosuunnitteluosastolla, joka hoiti  tehtävää käytännössä, vaikkakin virallinen vastuu ainakin aiemmin oli Postilla. 

Radio Finland oli Verkkosuunnittelun "asiakas" ja  esitimme toivomuksia sekä vaatimuksia.  Otsikon muotilu kähminnästä  kuvaa neuvottelujen  tilanteita. Lopputulokseen vaikuttivat kansainvälisten valtasuhteitten ja liittoutumien ohella myös henkilösuhteet. 80- ja 90-lukujen pääneuvottelija  dipl ins  Esko Huuhka tunnettiin sinnikkäänä ja taitavana Suomen etujen puolustajana.  Järjestelmä perustui  tietokonetekniikankin ajallakin  puolivuosittaisiin kokouksiin, joissa kullakin osallistujalla oli pöytä, jonka ääressä muut kävivät keskustelemassa vaihtoehdoista ja ratkaisuista.  Uuden Porin valmistuttua tietenkin  Ylellä oli voimakkuuttakin  eikä päälle välttämättä yritetty mennä, koska tiedettiin hävittävän.

Oikeus taajuuteen perustui "senioritteettiin"  eli saman taajuuden aiempaan käyttöön.  Yleisradiolla näitä "viimeiseen saakka puolustettavia" taajuuksia olivat mm 11755 kHz  Länsi-Euroopassa  ja  6120 kHz  Pohjolassa.  Jälkimmäisellä Yle oli ollut aikataulujen mukaan jo 30-luvun lopulta ja  11755:lläkin jo 1980-luvulta - kun joku oli ajanut meidät pois taajuudelta  11805 kHz.

Kuuluvuus perustuu  etenemisolosuhteisiin ja samalla tai naapurikanavalla  lähettävien aiheuttamiin häiriöihin.  Maapallo on jaettu
numeroituihin "tontteihin", jotka olivat  kohdealeuita.   Kaksi eri lähettäjää  saattoi  hyvin  käyttää samaa taajuutta, jos toinen suuntasi Euroopasta  Aasiaan, ja toinen vaikkapa Pohjois-Amerikasta  Etelä-Amerikkaan.  Mutta  ongelmia tuli silti. Muistaakseni  Ylen lähetys Pohjois-Ameikkaan aamuisin (pitkään 15400 kHz) kärsi BBC:n lähetyksestä  Ascencion Islandilta  Afrikkaan.

Talvet olivat usein vaikeita.  Euroopan illoissa  11755 kHz vetäytyi Välimerelle saakka ja  väli Pohjolasta sinne oli täytettävä 6120 kHz:lla ja nostettava sen tehoa.  Kompromissina noiden välissä tarjottiin  Ruotsia  31 metrillä (usein 9560 kHz), joka alkoi (eli kuten sanoimme "putosi alas") jo aiemmin kuin 11755 kHz.  Viimeisten kymmenen vuoden aikana  julkaisimme  ohjelma-aikatauluissa kartta kuvia  taajuuksien kuuluvuudesta päivin ja illoin.

Suunnittelumekanismiksi vakiintuivat korkeataajuussuunnittelukokoukset (HFCC - High Frequency Co-ordination Committee), jotka oli saatu aikaan kylmän sodan jälkeen.  Taajuussuunnittelun käytännön tukena Suomessa oli taajuuksia tarkkaileva  Mittausasema (Jokelassa, aiemmin Laajasalossa) ja kuuntelupisteet maailmalla.  Virallisesti  taajuudet ilmoitettiin  kansainväliselle  rekisteröintitoimistolle  Geneveen,  International Frequency Registration Board.  Se totesi konfliktit, mutta ei voinut tehdä mitään.

Kylmän sodan aikana meitä olisi auttanut paljon, jos olisimme voineet mennä "pois bandilta"  eli lähettää  yleisradiotoiminnalle  varattujen alueiden ulkopuolella,  bandien vieressä (siis esim 26m eikä 25m).  Monet maat harrastivat  sitä - esimerkiksi BBC.  Mutta  Yleisradiolla  ei ollut valtuuksia, koska  virallisesti taajuussuunnittelussa  Suomen ääntä käytti  Posti.  Se ei koskaan käsittääkseni suostunut siihen, että menisimme  bandilta  pois.   Postin radio-osastoa johtanut dipl ins Kalevi Teräsvuo  oli  ilmeisen tiukka  herra.  Olisiko  Suomelle koitunut jotain poliittisia vaikeuksia  bandilta menemisestä, en osaa  sanoa.  Tuskin, kun "puoli maailmaa"  sitä teki.    Jossain vaiheessa  bandeja sitten vähän laajennettiin -  ja tuli jokunen uusikin.

Harmillisinta taajuus- ja lähetyssunnittelussa oli se, että Yle oli sidottu  Suomen maaperään.  Kansainväliset vaihdot olivat tavoittamattomissa, vaikka ne olivat suurille toimijoille ja  Radio Swedenillekin  arkipäivää.  Ruotsi otti liittolaisiaan lähettämään  Ruotsin asemilta ja pääsi itse lähettämään paikoista, joista signaali jonnekin eteni paremmin.  Mutta Yleisradio oli jotenkin rajannut itsensä tällaisesta ulos  ja koko asetelma, että Poriin voitaisiin ottaa "vieraita" ja saada vastavuoroisesti aikaa muualta (lähetyksiin sieltä muualta kolmansiin maihin), tuntui talossa käsittämättömältä. 

Hieman  rajoittivat myös Porin mahdollisuudet.  Sinne ei esimerkiksi ollut rakennettu  Pohjois-Amerikkaan  suunnattua  49 metrin bandin antennia, koska se olisi ollut tontin kokoon nähden hankala. Tämä oli yksi syy siihen, että Pohjois-Amerikassa keskityimme  sikäläiseen aamuun.

Porin kiinteät mastot ja verhoantennit  suunniteltiin jo 80-luvun alussa  ja  Neuvostoliiton/Itä-Euroopan suunnalle ei rakennettu  "lähialueantenneja" eli verhoja 31 metrille tai siitä ylöspäin.  Australian ja Kauko-Idän suunnan lähetykset sieltä yli menivät, alueille 19 metristä 13 metriin sopivilla verhoantenneilla, mutta ne alkoivat kuulua vasta  Uralin tasolla suunnilleen. 

Maailman muututtua  poistettiin taajuuden 6120 kHz 100 kW:n lähettimen verhoantennin taustaheijastin. Tuolloin kuuluvuus idässä parani, mutta samalla Pohjoismaissa heikkeni.  Jo vanhalle  asemalle hankittua pyöritettyä LP-antennia  voitiin  käyttää idänkin suuntaan ja  vuoden 1990 jälkeen sillä lähetettiin useina kausina venäjää 49 ja 31 metrillä.  Jo 70-luvulta sillä oli lähetetty Aasiaan ja Australiaan  13m ja 16 metreillä.

Keskiaallot  oli virallisesti tarkoitettu kotimaiseen vastaanottoon.  Käytännössä kuitenkin etenkin Euroopan iltoina ja pimeinä aamuina  Porin 963 Khz (312m) levittäytyi  laajalle.  Siksi  se  Yleisradion lopetettua  kelpasi  Kiinan ulkomaanlähetysten käyttöön, vaikka olikin vähän kaukana.  Yleisradion aikana ongelmia oli lähinnä pienitehoisista  asemista  suurkaupungeissa,  sellaisia oli  963 kHz:lla  ainakin Lontoossa ja Pariisissa.

Keski- ja pitkäaaltoasemien (silloin Helsinki, Turku ja Lahti) ohjelmisto siirtyi  Radio Finlandin hoitoon  70-luvun lopussa.
Lahden pitkäaallon merkitys kuuntelijapalautteessa oli  vähäinen.  Kun Lahti lopetettiin 1993, tuli kyllä valituksia  lähinnä Karjalasta. Turun suomenkielinen taajuus siirtyi Poriin 1987.

Helsingin KA 558 kHz (538m)  siirrettiin  jo vuosia ennen Radio Finlandin lopettamista  lähettämään  Radio Peilin ohjelmia (poislukien merisäät), jolloin mm hartauksien, koko ruotsinkielisen tarjonnan ja toisaalta myös urheilun putoamisesta tuli äkillisesti  valituksia. Pitkät urheiluthan olivat tuolloin vielä Radio Suomessa.  Päätöksen oli tehnyt yksikkö, joten siihen ei Radio Finlandilla ollut mitään sanomista.  Tätä ennen  558 kHz oli  tarjonnut Euroopan-koostettamme.  Lahti oli tuolloin jo aikaa sitten vaiennut, mutta  yritimme suosittaa  Porin KA:ta,  963 kHz:n  olisi ilmeisesti jotenkin pitänyt  Virossa kuulua, mutta sen eteneminen maan yli kaakkoon  oli heikompaa kuin meren yli länteen.



















 

 

 



 

 





t.
















 

 

 



 

 

 

Takaisin tämän sivuston  etusivulle