Vuoden  1995 strategiassa  yhtiö  osoitti
syvällistä perehtymistä  toimintaympäristöön


Johtaja Tapio Siikalan hyväksymä ja paljolti määrittämä strategia nosti suomen- ja ruotsinkielisen palvelun ykköstilalle  ja määritteli vieraskielisten lähetysten tontin.

Yhtiön sisältä ajateltuna keskeistä oli linjaus, että Radio Finladista on tehtävä budjettikokonaisuus, jossa myös jakelu on ohjelmapuolen hallinnassa ja sillä mahdollisuus nopeaan reagointiin jakeluratkaisuissa.

Liian läheistä yhteyttä mihinkään kotimaan verkkoon oli varottava.  Ja todetaan, että  ohjelmistoa suunnittelevilta  toimittajilta  on vaadittava  journalistisen osaamisen  lisäksi  jakelujärjestelmien  perusteellista tuntemusta. 

Hienoja linjauksia kerrassaan.


Strat95 s 1

Strat95 s2