Radio Finnland auf  Deutsch  

RF-saksasta pelättiin ongelmaa,
mutta siitä tulikin menestys


Yleisradion vuonna  1985 aloittama  saksankielinen palvelu oli  yleisösuhteen valossa mitattuna  Radio Finlandin menestyksekkäin vieraskielinen tuote. Tutkimustuloksia ei ole, mutta kaikki viittaa siihen, että Radio Finlandin vieraista kielistä saksa saavutti eniten ”omia” kuuntelijoita (siis muita kuin asemien välillä seilaavia). Satunnaisia Suomen aalloille tulleita  oli  englannilla varmasti enemmän.

Radio Finnland (1985-2002)  muutti radioaalloilla Tukholman Radio Schwedenin siihen saakka hallitsemaa  saksankielistä uutisvälitystä Suomesta. Kyse ei ollut ainoastaan kuuntelijatavoittavuudesta radiona, vaan myös tietojen ja näkemyksen leviämisestä printtimedian käyttöön.

Saksan aloittaminen oli talossa teilattu toistuvasti DDR:n reaktion pelossa. Ohjelmajohtaja Pekka Silvola oli 70-luvun puolella osuvasti todennut, että jos Suomi joskus ”lähettää saksaa, se on Itävaltaan”. Avajaispuheessa 2.11.85 ohjelmajohtaja Keijo Savolainen kuvasikin palvelua ”sillaksi kahteen toiseen puolueettomaan maahan, Itävaltaan ja Sveitsiin”. Jo kulunut vitsi on ddrkuuntelijan lähettämä kiitos siitä, että ”siltanne menee DDR:n kautta”.

Syitä saksan menestykseen oli monia. Kielen vetäjät (a) olivat motivoituneita ja hoitivat tonttiaan kuin ”omaa yritystä”, palvelu (b) pääsi laajaan paikallisjakeluun Saksassa, Ylen keskiaalto (c) oli sopivasti NDR:n ja RIAS:in välissä. Ja tietenkin Suomi oli (d) saksankielisille eurooppalaisille  ihan todellinen maa, joka tunnettiin muutenkin ja  jolla oli ystäviä kaikissa  saksankielisen alueen maissa.

Toiminta lopetettiin äkillisesti, toki hallinnollisesti ja poliittisesti vedenpitävän päätöksenteon kautta 2002.


Poliittinen varovaisuus oli viivästänyt

Saksankielisten radiolähetysten aloittaminen lyhyillä ja keskipitkillä aalloilla yleisölle  manner-Euroopassa oli ollut  esillä muutaman kerran 70-luvun alusta lähtien. Kaavailut olivat kaatuneet muodollisesti rahaan, mutta  taustalla oli hankaluus siitä, että lähetykset kuuluisivat myös  DDR:n alueella. Entä jos siis Itä-Berliini valittaisi?

 Kysyntää kuitenkin oli ja tultuani töihin Radio Finlandiin 1977 minua henkilökohtaisesti ärsytti suuresti  kenttää silloin  hallinneen Radio Schwedenin saksankielisen palvelun uutislinja, jossa Suomi nähtiin puoliksi itäblokkina. Kuitenkin Radio Schweden ilmoitti olevansa  ”Pohjolan ääni”.  

 
Syksyllä 1985 tein uuden esityksen saksankielisestä palvelusta. Ilmoitin, että uutta rahaa ei tarvita lainkaan, vaan otetaan englanninkielisestä palvelusta. Siihen aikaan illan englanninkielinen puolituntinen kulutti 14 työtuntia, vähemmälläkin selvittäisiin. Vetoni rahoitukseen perustui mm siihen, että yhdessä kokouspöytäkirjassa oli toukokuussa 1985 todettu, että saksa oli mahdollista, mutta vain uudella ulkopuolisella  rahoituksella. Jos siis "vain rahasta kiinni", niin ..

 Kuitenkin täysin yllättäen  Keskuskanslian johtaja Jussi Tunturi hyväksyi suunnitelman. – Senkun aloitat, Tunturi totesi noin vain käytävässä, kun olin käymässä Kesäkadulla.  Paperi myöntölausein tuli perässä samana päivänä.  Ville Zilliacusta  Ulkomaanpalvelun päällikkönä seurannut Ulla-Kristiina Haarma oli tukenut esitystä. Zilliacus oli aikanaan tehnyt kaavailuja saksasta, mutta tuloksetta.

 En ollut paljon valmistellut, joten tuli kova kiire. Oli myös toimittava ennen kuin Yleisradion nomenklatuura ehkä muuttaisi mielensä.

 Aloittamispäiväksi määrättiin  2. marraskuuta  1985, vajaan kuukauden kuluttua. Palvelu alkoi viikonloppulähetyksin,  päivittäiseen ei olisi  mahdollisuuksia. Ne alkoivat vasta 1987.

 

Lentävä lähtö varovaisin sanakääntein

 
Ensimmäiseen lähetykseen kirjoitettiin avajaispuhe  Radio 2:n johtajalle Keijo Savolaiselle. Hänellä ei ollut hallinnollisesti mitään tekemistä kanssamme, mutta hänen saksansa oli radiokelpoista  ja  ajattelin  Savolaisen poliittisen taustan (SDKL) myös pehmentävän tilannetta.   Hankkeessa taustalla mukana ollut toimittaja  Max  Rand leipoi puheeseen mm Silvolan ajatuksen:  ”Tässä on kyse sillasta  Suomen ja kahden muun puolueettoman eurooppalaisen maan, Itävallan ja Sveitsin, välillä”. Avajaislähetykseen haastateltiin myös prof Raimo Väyrystä  Suomesta ja Saksan kysymyksestä. Savolaisen puheteksti on tämän jutun lopussa.

Pienissä puitteissa aloitettu saksa sai hyvällä tuurilla lentävän lähdön.  Ennen avajaislähetystä syötimme STT:n kautta saksankielisen uutisen DPA:lle.  Uutinen päätyi mm Berliner Zeitungin (BZ, Berlin West) nimiölaatikon uutistilaan ja Itävallan Radion ORF:n pääuutislähetykseen.  ”Finnland  sendet wieder auf  Deutsch…” Saatoimme puhua  ”uudelleen aloittamisesta”, koska YLE oli lähettänyt saksaa kesään 1945 saakka.

 
Ensimmäisten viikkojen palautteessa korostui, kuinka  erilaiselta  Suomi vaikutti  ”suoraan, eikä  Tukholman kautta” eli Radio Schwedenin aalloilta  kuultuna.    DDR:stä kirjoitti myös siis kuuntelija, joka huomautti siitä, että  ”siltanne Itävaltaan menee onneksi DDR:n yli”. 

 
Alaa tuntemattomille lienee syytä korostaa, että tällaisilla kansainvälisillä lähetyksillä ei ollut ”vastapuolta” kohdemaissa.  Palvelu meni suoraan loppukäyttäjille eli kuuntelijoille, ilman välikäsiä. Ja siis radioaaltoina vastaanottimiin, ei minkään paikallisverkon kautta. 90-luvulla lähetyksiä alkoivat sitten jakaa myös saksalaiset asemat omissa lähetyksissään.

 

Roininen, Skurnik ja Krause 1987

Saksankielisen palvelun alkuvuosien keskeiset äänet Eeva Roininen (myöh Himanen) ja  Dieter
Krause  pr-tilaisuudessa  Länsi-Berliinin suomalaisten tiloissa Helmstrassella 1987.
Takana toimittaja Tuire Skurnik.


DDR ei pitänyt, mutta sieti

 
Tiedossani ei ole, että virallinen  DDR olisi jotenkin  reagoinut Yleisradion aloittamiin lähetyksiin. Olihan DDR:n viestinnän valvojilla suurempiakin ongelmia.  Paria vuotta myöhemmin saksankielisen osaston Dieter Krausen käydessä  Itä-Berliinissä  hänelle ei kuitenkaan saatu lupaa haastatella  DDR:n kansalaisia. Pressiviisumin ehdoksi oli yllättäen asetettu, että haastatellaan vain siellä asuvia suomalaisia. Tämä oli kai jonkinlainen viesti.

Kuuntelijaposti DDR:stä tuli sykäyksittäin. Joskus postia näytettiin pidäteltävän.  Puoleen vuoteen ei tullut kerran juuri mitään,  sitten  ulkoministeri Sorsan  DDR:n vierailun jälkeen  kertaheitolla  useampi sata kirjettä.   Tuolla vierailulla  sovittiin myös Suomen ja  DDR:n  viisumivapaudesta.  Tämä antoi  minulle itselleni mahdollisuuksia liikkua  DDR:ssä Berliinin ulkopuolella ja mm tavata kuuntelijoita.  (Tässä oli kyse enemmän asianharrastuksesta kuin työmatkoista. Talon laskuun matkustin Saksaan vain näyttelyihin ja rekrytointiin.)  Valvontaa kuitenkin oli ja kerran Staakenista  (Länsi-Berliinin länsirajan ylityspaikka)  moottoripyörämies lähti perään ja pysyi kannoilla tunteja.  Pienessä ravintolassa  Nauenissa  ei tarjottu ruokaa, koska  voisin ”varastaa atrimet”. 

Ainoaksi  yhteydeksi  DDR:n  Radio Berlin Internationaliin jäi  heidän ruotsinkielisen osastonsa päällikön  Helga Dostin vierailu.   Hän  oli ollut  Helsinkiä ennen Tukholmassa  ja kehui  meillä  vastaanoton  Suomessa olleen paljon Tukholmaa paremman.   Vasta vuosia myöhemmin kuulin, että  SR  oli  isännöinyt  puolisalaisen tapaamisen  Deutschlandfunkin (Köln)  ruotsinkielisen osaston päällikön kanssa.

 
Uutiset tarkassa laatuseurannassa

 
Saksankieliset uutiset perustuivat Radio Finlandin englanninkielisiin uutisiin. Central scripts –systeemin malli oli otettu Sveitsin ulkomaanlähetyksistä. Ja kun viimeksi meillä oli ollut kaksi vierasta kieltä (vuoteen 1958) perustyö oli silloin tehty ranskaksi ja sen kautta oli menty englantiin. (Siitä myöhemmin toisaalla.)  Lähetys saksaksi oli yleensä noin tunti tai puolitoista englannin jälkeen, ja tekstejä oli käytettävissä sitä mukaan kuin niitä englanniksi valmistui.  Lähetysten alkuperäinen sisältö perustui pääosin Yleisradion radion ja television uutisiin, joskin STT:tä suoraan ja sanomalehtiäkin joskus käytettiin. Painotukset kuitenkin poikkesivat usein RUT/TVU:n sisällöstä.  Suomessa siihen aikaan kovin tarkkaa työmarkkinaseurantaa hoidettiin kursoorisemmin, kun taas  esimerkiksi talousuutisia tehtiin joskus enemmän kuin mitä YLE:n  tarjonnasta  irtosi. 

 Erityisesti karsastettiin saksalaisen  (Suomeen liittyvän)  uutisagendan heijastamista takaisin kuuntelijoille manner-Euroopassa. Ylen saksassa  vältettiin täysin  englannin  alkuvuosien epäyhtenäisyys,  jossa  muutamat englanninkielisen palvelun avustajat  paljolti heijastelivat omia  ja  lännen median käsityksiä  Suomesta ja osa näki uutiset Suomen kannalta. Lähetysten työnjohdollinen ennakkotarkastus toimi.  

 Koska Radio Schweden kilpaili Saksassa pohjoismaisella uutispaketilla, myös  Helsingistä otettiin mukaan jonkin verran muun Pohjolan uutisia, kuitenkin vain ehdottomasti  tärkeimmät. Helsingin ja Tukholman englanninkelisissä palveluissa ”Nordic news” oli  keskeisempi kilpailutekijä, Saksassa Suomi oli  tunnettu maa ja Radio Finnland  pystyi saamaan kuuntelijoita ihan suomalaisena,  olematta osa Pohjolaa.

 Suomen kansainvälisen  aseman selittäminen oli vuoteen 1989 saakka keskeistä. Selvitykset siitä, miksi YYA-sopimus  ”ei ollut liittosopimus”  toistuivat varsin usein taustoituksissa. (”Alueellisesti rajattu, ei sisältänyt automaattista yhteistyötä, ..”). ”Valistustehtävä” oli keskeinen. Suomi esimerkiksi ei ollut antautunut ehdoitta, Saksan tapaan.

 
Uutiskielen poliittiset vivahteet

 
80-luvun uutiskieli saksaksi oli Saksaan liittyvissä asioissa täynnä poliittisia sivumerkityksiä. Yleisradiossa oli mm  vuosikertomuksissa   ollut käytössä  ”ddr-läinen maantieto”, eli  Länsi-Berliinistä oli käytetty yhteen kirjoitettua muotoa  ”Westberlin”. Tämä oli ddr-läinen ilmaisu. En koskaan selvittänyt, johtuiko menettely DDR:n Kulturzentrumin Pasilassa tarjoamasta opetuksesta, vaiko oli ihan tietoinen valinta.   Koska kirjallista ohjetta ei ollut,  määräsin  lähetyksissä käytettäväksi  mahdollisuuksien mukaan  läntisiä sanontoja.  Niinpä ulos meni jopa ” Ost-Berlin und die DDR”.  Suomen Itä-Berliiniin lähetystö sittemmin vahvisti, että tuo oikeastaan oli perimmältään Suomen linja, mm sotilasasiamies ei ollut suostunut osallistumaan NVA:n tilaisuuteen Berliinin alueella, olihan ”Berliini demilitarisoitu ja neljän vallan aluetta”.

 Lähetysten pääyleisö oli jaonkin aikana toki lännessä, lähetyksiä kuuntelivat Suomesta kiinnostuneet saksalaiset ja myös  media.  Löysimme uutisiamme sanasta sanaan  saksalaisista lehdistä,  tosin  lähdettä mainitsematta. Tukholmaan sijoitetut  lehtien kirjeenvaihtajat olivat löytäneet etenkin aamulähetyksen (Suomesta klo 08.30).  Sen kuuntelemalla sai Tukholmassa  helposti  vuorokauden Suomen  uutiset, joita saattoi käyttää.  Tämä tietenkin nosti mielialaamme toimituksessa. Meitä hyödytti se, että toimittajat ovat peruslaiskoja. Kun tarjosimme valmista, se riitti.

 Saksalaisilla oli tapansa nähdä maailma  Saksan omien kokemusten valossa. Saksalaisen yleisön ja toimittajienkin oli mm vaikea käsittää, että Suomi ei ollut sodan päättyessä antautunut. Kun Ahtisaari puhui 90-luvun lopulla Berliinissä, DPA muutti sanan rauhanteko muotoon Kapitulation. Soitin heti silloin jo UM:n leivissä olleelle Yrjö Länsipurolle ja jonkinlainen korjaus heiltä meni, mutta tietenkin myöhään.   

 Myös  Pasilaan  toimittajiksi otetetuilla saksalaisilla  oli ollut aluksi suhtautumisvaikeuksia.  Eduskunta – Riksdagen käännettynä  muotoon  Reichstag  kauhistutti,  eihän ”sellaista sanaa sopinut käyttää”, Käytettiin lopulta kuitenkin.


Keskusteluohjelmia saksalaisen  radioperinteen mukaisesti

 Uutisten lisäksi tehtiin kaikenlaista reportaasiohjelmaa ja mm suomen kielen radiokurssia. Presseklub –tyyppiset keskustelut tulivat ohjelmistoon jo 1988. Niissä esiintyivät  usein mm Uuden Suomen Jyrki Vesikansa ja hyvin saksantaitoinen professori Kari S Tikka, myöhemmin Helsingin Sanomien Vellamo Vehkakoski ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Pekka Visuri.

 Saksankielinen palvelu osallistui innolla eurooppalaisiin yhteistuotantoihin. Niitä tehtiin  vuosikausia kuukausittain  Deutsche Wellen  johdolla. Loppuvuosina lähetettiin usein Ostsee-makasiinia, joka oli Ruotsin, Suomen ja NDR-Kielin yhteishanke.

Radio Finnlandin  toimittajat  osallistuivat  tiiviisti  yhteistyotannon  edellyttämiin kokouksiin.  Kesäkuussa  1991  Helsingissä järjestettiin länsi-eurooppalaisten  saksankielisten palvelujen kokous.


 

Ylen oman jakelun ohella myös kaupallisille  asemille

 
Toiminnan alkaessa 1985 oli käytössä vielä  Porin vanha asema ja sen ohella myös Turun Vasaramäen keskiaalto.  Sen taajuus  963 kHz (312 m) oli sopivasti  Hampurin NDR:n ja  Länsi-Berliinin RIAS:in välillä  ja  nuppia kääntämällä  Suomi löytyi heikkonakin loppuillasta helposti etenkin Pohjois-Saksassa, ja autoradioissaan asemia etsineet kohtasivat Ylen sattumalta.    Sittemmin  Turun taajuus siirtyi   Poriin ja teho moninkertaistui.  (Keskiaallon vahvuus oli sitä luokkaa, että Yleisradion vaiettua Kiinan saksankielinen kaksituntinen meni tuolla taajuudella Porista vuosikausia. Kiinalle Pori kelpasi, vaikka Yleisradiolle ei enää silloin.)  Lyhyillä aalloilla kuuluvuus oli hyvä koko saksalaisella kielialueella.

 1993 Yleisradio aloitti satelliittiyhteistyön  Deutsche Wellen kanssa.  Olimme koko Euroopassa  DW:n alivuokralaisina  Eutelsatissa.   Satelliittikanava oli vuokrattu oikeastaan ajatellen syöttöä radioasemille entiseen Neuvostoliittoon, mutta  Saksassakin  sen kautta syntyi Radio Finnlandin kohdealuejakelu. Kaupallinen uutispuheradio RadioRopa -verkko alkoi releoida uutisiamme.  Käyttö jatkui saksan lopettamiseen saakka vuonna 2002.  Ropa:n kautta  YLE sai käyttönsä  satoja kaapelitaajuuksia  ja lopulta pitkäaaltotaajuuden 261 kHz Magdeburgista. Maksamatta siis yhtään mitään.. 

Internetäänenä  saksankielistä palvelua alettiin lähettää vuonna 1996.  Yleisradiolla ei ollut vielä palvelinta, mutta sellaisen saimme Lontoosta ja sinne signaali meni satelliitilla. Aiheesta toisaalla.

 Laajimmillaan  90-luvun lopulla  saksankielinen palvelu lähetti  viisi   lähetystä päivässä.   Ensimmäinen aamulla  klo 08.30 Suomen aikaa  ja viimeinen  23.30.

RadioRopan logo

Yleisradion saksankielisen ohjelman keskeinen paikallisjakelukanava Saksassa oli kaupallinen
RadioRopa. Oheinen teksti on heidän mainoksestaan Sachsen-Anhaltissa ja lähetyspaikkana korostetaan
Magdeburgia. Ropan pääpaikka oli kuitenkin Daunissa ja heillä oli käytössään mm
keskiaaltotaajuus Berliinissä ja kaapelijakelukanavia koko Saksan alueella sekä satelliittikanava ASTRA:ssa.
Ylen "oma" satelliittialusta oli markkinajohtaja Eutelsat (Hotbird),  pääsy sen lisäksi ASTRA:an
Ropan kautta oli hyvä sattuma.


Radioäänet

Radiolähetyksessä keskeisiä ovat ihmiset mikrofonin takana.  Aluksi saksankielisen lähetysten tekoon kiinnitettiin avustajia,  vakituisia työsuhteita syntyi vasta myöhemmin.  Aivan ensimmäiset  lähetykset tehtiin tilapäisvoimin.

Joulukuun alussa 1985 toimituksen kellarikäytävälle porhalsi Max  Randin löytämä  Dieter  Krause. Hänestä tuli sitten saksankielisen palvelun  ”henki” viideksi vuodeksi.  Krause  ryhtyi edistämään lähetyksiä tunteihin katsomatta ja sisäisti myös  palvelun poliittis-historiallisen näkemyksen.  (Tämä Dieter K. ei siis ollut samanniminen myöhemmin Saksan mediassa tunnettu. Tämä DK kuoli 1991. Kts myöh).  


Dieter Krausen työparina alkuvuosina oli suomalainen Eva Roininen (sittemmin Himanen). He esiintyivät myös markkinointitilaisuuksissa  Saksassa, mm  Hampurin merimieskirkon joulubasaareissa monina vuosina. Paikallisesti järjestetyt pr-tilaisuudet tulivat Radio Finlandin toimintatapaan saksankielisen palvelun kautta.

 
Vuoden päivät 1987 saksankielisessä palvelussa vietti myös sittemmin näyttävän uran muualla Yleisradiossa ja sen ulkopuolella luonut Roman Schatz, jolle  RF oli ensimmäinen sijoituspaikka talossa. Schatz siirtyi kuitenkin pian Ylen kieltenopetukseen ja sitten eteenpäin yhteiskunnassa. 


Krause oli vuonna 1986 tehnyt viiden vuoden sopimuksen eikä halunnut vakinaistamista.  Muutama kuukausi ennen työsuhteen päättymistä Krause, 34,  kuoli lomallaan Saksassa ankaraan sairauteen, josta hän ei ollut puhunut. Krausen lyhyen elämäntyön vaikutus Suomi-kuvaan saksankielisellä alueella oli tuntuva.  Syksyllä 1991 radioimme puolen tunnin muisteluohjelman. Yle julkaisi  yhtiön puolesta  kuolinimoituksen Köllner Stadt Anzeigerissa.

 
Koska Krause oli lopettamassa, pidimme lehti-ilmoitusten jälkeen yhdessä haastatteluja Berliinissä 1991. Uudeksi tuottajaksi valittiin   Dr Stefan Tschirpke. Hän oli Greifswaldin  suomen kielen laitoksen tuote ja  siis  ex-itä-saksalainen.   Samana syksynä kiinnitettiin toimitukseen myös Lounais-Afrikan (Namibia)  Radion  saksankielisellä  osastolla työskennellyt  ja Saksaan palannut  Christina  Rockstroh, joka edusti vahvaa  radioammattilaisuutta.

Saksankielisessä palvelussa vaikuttaneita olivat myös mm Rasso Knoller, Frank Fischer, Rebecca Libermann ja Christiane Winkelmann. Saksa sai joskus apua muiden kieliryhmien saksan osaajista. Ranskaa tehnyt Pascal Zerling oli usein mukana. Englanninkielisen ryhmän Kimmo Wilska yhdistettiin palvelun vaiheiden täpärään tilanteeseen, kun Krause oli äkillisesti sairastunut ja Wilska paikkasi nopeasti ja veti saksankielisen keskusteluohjelman.

Vuoden 1991 haussa oli tarjolla myös länsi-saksalaisia ammattilaisia, jopa vähän suomea osaavia, mutta Yleisradion palkat olivat vain varjo Saksan julkisen radion palkoista ja tällaiset rekrytoinnit siten mahdottomia. Osa hakijoista ei pitänyt Ylen palkkatasoa edes totena, vaan haastatteluihin päästyään nauroi ja poistui pikaisesti.



Jakelu Saksassa  kesti  "kotimaistamisen" 1999

 
Viimeisinä vuosina  Radio Finnlandin  manner-eurooppalainen levikki kärsi vieraskielisen palvelun ”kotimaistamisesta”.  Englannin, saksan ja ranskan päätehtäväksi nähtiin kotimainen DAB-palvelu.  Radio Finland oli siirretty osaksi  yksikköä Radion uudet palvelut, joten roolimuutos oli yksinkertaisesti toteutettavissa.  Saksaan tuli kotimainen aamulähetys klo 8.30 ja illan päälähetys klo 22.30 jäi pois, paitsi otsikko-ohjelma-aikana la-su.

 Viime vaiheen aikataulu on jutun lopussa.  Koska  RadioRopa edelleen releoi lähetyksiä ja World Radio Networkin saksankielisen palvelun kautta  lähetyksiä myös viivästettiin, kotimaistamisen vaikutus ei ollut niin paha kuin olisi voinut odottaa. Fysiikan termein sanottuna  Radio Finnlandin  jakelujärjestelmässä oli jo niin paljon "väliaineen vastusta", että pelkällä  tuotannolla  Suomessa  olisi  silläkin saavutettu jo melkoinen yleisö, ilman ainuttakaan lähetystä Suomen kamaralta.

 Henkilöstö ei muistaakseni pahemmin napissut, vaikka  muutos selkeästi heikenti palvelun tavoittavuutta. Euroopasta kantautui tietoja  saksankielisten osastojen lakkauttamisista,  joten kotimaistaminen nähtiin ehkä myös tulevaisuuden varmistajana.  Tämä tietenkin osoittautui vääräksi  luuloksi, kun yhtiö  päätti lopettaa  saksan 2002.

Kotimaistamisen kanssa vastakkainen trendi  oli  kotimaan varsinaisissa  radioverkoissa kuullun  Nachricten auf Deutsch -lähetyksen korvamainen venäjällä. Tätä Suomen mediassa tervehdittiin tyydytyksellä,  venäjällä olisi enemmän merkitystä Suomessa kuin saksalla.

Loppuajan aikataulu

"Kotimaistamisen" jälkeen  aikataulu korosti  DAB-saatavuutta ja  sen rinnakkaistuotteena
lähetyksiä  ulkomaille  sekä  ULA-jakelua Suomessa.  Esitten kuvassa  tuottaja Stefan Tschirpke (oik) ja toimittajat
Christian Busse ja Rebecca Libermann.  Syystä tai toisessa juuri tuossa mainoksessa satelliititiedot ovat puutteelliset
ja mainitaan vain jakelu TV Finlandin alla,  Eutelsat ja saatavuus ASTRA:ssa (Ropa) puuttuvat.


Nopea loppu

 
2002 keväällä Yle alkoi valmistella  Radio Finlandin länsikielten poistamista. Radiotoimialan johto oli vaihtunut.

Kesäkuussa  2002  hallintoneuvostolle esiteltiinkin suunnitelma lopettaa ulkomaille suunnattu vieraskielinen radiotoiminta venäjää lukuun ottamatta.  Jo elokuussa hallintoneuvosto teki asiasta päätöksen. 

Ulkoministeriön pressipäällikkö Yrjö Länsipuro yritti kesän 2002 mittaan jonkinlaista keskustelua hankkeesta, mutta  tuloksetta.   Valtio oli aikanaan rahoittanut vieraskielistä radiota, se oli ollut vuoteen 1958 saakka kokonaan UM:n hallussa ja henkilöstö UM:n palveluksessa. Kun Yle aloitti ulkomaille suunnatun englannin 1967, sille saatiin pieni valtionapu, mutta se oli jäänyt pois 70-luvun alussa, koska Yle ei enää sitä anonut. Mutta keskellä Suomen kesää 2002 ei voinut herättää henkiin vuosikymmenten takaisia ratkaisuja. Ja Ylen johdolla oli lopettamisasiassa ilmeinen kiire. Jos  palvelulle olisi haluttu realistisia jatkomahdollisuuksia,  hankkeen olisi pitänyt ulottua yli valtion budjettivalmistelukauden.  Nyt lopettaminen toteutettiin  kesäkuun ja elokuun välillä.


Asianmukaiset YT-neuvottelut seurasivat ja  lähetykset päättyivät  lokakuun lopussa  2002.  Palvelua ei siis jatkettu internetissäkään.

 
Suomen Berliinin-lähetystö  sai lopettamisesta  runsaasti palautteita.  Samaan aikaan Yle lopetti myös  ranskan ja ulkomaille suunnatun englannin.  Niistä ei tullut läheskään niin paljon valituksia kuin saksan loppumisesta, poikkeuksena  Kanada, jossa Ylen englanti oli  valtakunnallisen CBC:n jakelussa päivittäin 1996-2002. 

 

Tunnin mittaisessa puhelinohjelmassa kuuntelijat ja toimitus muistelivat pian loppuvaa Radio Finnlandia. Yleisradioyhtiön liikkeenjohdon suvereenia oikeutta päättää tuotteistaan ihan mielensä mukaan ei voinut kyseenalaistaa. Lopettamisellehan oli hankittu hallintoneuvostotason siunaus, joten se todella edusti ”Suomen kantaa”.

 
Suurista palkkakuluista ei ollut kyse, viime vuosina saksankielisessä oli ollut palveluksessa kaksi ja puoli henkilötyövuotta. Lähetysten osuus  Porin toiselle sadalle vuorokaudessa nousseissa käyttötunneissa oli myös häviävän pieni. Käytännössä saksan tila täytettiin osittain suomenkielisellä ohjelmalla, koska lähettimien sulkeminen ja käynnistäminen uudelleen olisi ollut järjetöntä. Porin  suurten sähkökulujen  yhdistäminen  vieraskielisten  lopettamiseen oli  pelkkää taktiikkaa, mutta  eihän strategiselta yritysviestinnältä  tarvitse rehellisyyttä  vaatia.

 
Tukholman Radio Schweden  saattoi jälleen mielihyvin  ilmoittaa olevansa  ”ainoa Pohjolasta” saksaksi  ja  sieltä saatujen tietojen mukaan Radio Scheweden pystyikin tavoittamaan  myös  Radio Finnlandilta kodittomiksi jääneitä kuuntelijoita.  Ainakin aluksi  Tukholma  palkkasi myös  entisiä Yleisradion saksankielisten ohjelmien toimittajia  avustajiksi Helsingissä. Kun Ruotsi 2010 luopui lyhytaaltolähetyksistä, saksankielistä palvelua jatkettiin siellä internetissä.  Ruotsi lopetti  saksan  vasta vuonna 2016 ja hieman yllättäen. 

 
Arkistot

 Yleisradio saksankielisen palvelun 1985-2002 uutiskäsikirjoitukset ja jonkin verran muuta saksankielisen palvelun aineistoa on arkistoitu Elinkeinoelämän arkistoon Mikkeliin. Ne toimitettiin sinne kalenteri- ja kuukausipohjalla, mutta muutoin lajittelemattomina. Päätös säilyttää uutiskäsikirjoituksia perustui siihen, että ”vanhan palvelun” (vuoteen 1958) käsikirjoitukset englanniksi ja ranskaksi olivat pääosin säilyneet Valtionarkistossa.

Yleisradion äänitearkistossa oli toiminnan päättyessä edustava otos etenkin ns pitkistä ohjelmista.  Vuoden 2016 tilannetta tässä suhteessa  Ylen arkistossa  en tiedä. Toiminnan aikana oli käytössä toimitusrefenssi, samaan tapaan kuin RUT:ssa. Mutta työnauhoina ne pääasiassa poistuivat. Arkistoon jäi valikoituja uutislähetyksiä sekä suuri määrä käyttönauhoista arkistonauhoiksi muutettuja otsikko-ohjelmia. Digitaalisen lähetystoiminnan alettua arkistointiin käytettiin DAT-kasetteja.

 

 Juhani Niinistö ja Christina Rockstroh

 Saksansuomalaisten Finntreff -tapahtumassa Konrnwestheimissa Christina Rockstroh ja Juhani Niinistö. Seinällä kuvia saksankielisen palvelun toimittajista.

 

Vierailulla Ylen (sittemmin Digitan) Porin asemalla Frank Fischer ja ranskankielisen
palvelun Alexi Yamajako.


Hampurin Suomalaisen merimieskirkon joulubasaarissa 1989  vas Christiane Winkelman,
Rasso Knoller
ja Dieter Krause.


Helmstrassella Berliinissä 1987 järjestettiin mm kuuntelijoiden keskustelu.
Dieter Krause  toinen oikealta.

Saks palvelun 5-vuotistunnustus kuuntelijoille

Kun saksankielistä oli lähetetty viisi vuotta syksyllä 1990  sadat vakiokuuntelijat
saivat kiitosmonisteen. Miksi Helsingin ohella on merkitty Jyväskylä, ei ole tiedossani.
Saksankielinen palvelu piti yllä kuuntelijarekisteriä, johon merkittiin säännöllisesti
yhteyttä ottaneiden kuuntelijoiden nimiä ja osoitteita, mutta myös luonnehdintoja heistä.
Tietokanta poistettiin aika pian, kun selvisi sen olevan tietorekisterikäytäntöjen rajamailla.
Rekisteri oli pc:llä, eikä yhtiön keskuskoneella. Koko Radio Finlandin
postitusrekisteri oli erikseen.



Tuhansien  kuuntelijakontaktien tilaisuuksissa kuten esimerkiksi Hampurin
joulubaraarissa jaettiin postikorttikoisia aikatauluja. Kortin logoa käytti Ylen
kansainvälinen tiedotus. Jonnekin 90-luvun puoliväliin nimittäin Keskuskanslian
alainen kansainvälinen tiedotus teki myös ulkomaanlähetysten tiedotusmateriaaleja.
Iskulause "tiedämme enemmän Pohjolasta" oli  Radio Finlandin markkinoinnin
yleisteema  pitkään.

Satelliittijakelusta tehtiin erillisiä monisteita. Ne oli saksankielisellä alueella 
tarkoitettu erityisesti perheille, joissa oli vaimo oli Suomesta. Päätöksenteot hankinnoista teki
kuitenkin perheenpää, joka useimmiten ei osannut Suomea. Alapalkissa mainostetaan RadioRopan
kautta menneitä uutisia. Aika poikkeaa monisteen suorista ajoista.

Saksankielisten ulkomaanohjelmien kokous 1991

Länsi-Euroopan saksankielisten ulkomaanohjelmien kokous Helsingissä kesäkuun
alussa 1991 ehti myös laivaristeilylle. Kokousta isännöinyt Dieter Krause toinen vasemmalta.

Saks Ostseetuotankokokous 00-luv alkup

Saksankielisen  Ostsee-yhteistuonnan tapaamisessa 2000-luvun alussa. Ylen saksan_
kielisen tuottaja  Stefan Tschirpke edessä vasemmalla.

Radiojohtaja Keijo Savolaisen puhe 2.11.85

Radio 2:n  johtaja Keijo Savolainen  piti saksankielisen palvelun avauspuheen 2.11.1985 klo 12.15 Suomen aikaa..
Tekstissä sanottiin "lyhyiden lähetysten  avulla  hankittavan tuntumaa kysynnästä". Vastaanotto kuitenkin yllätti.
Ensimmäinen lähetys mainittiin  saman tien Itävallan ORF:n uutisissa ja pääsi Länsi-Berliinissä sanomalehti  BZ:n
nimiön uutislaatikkoon. Leike oli  seinälläni vuosikausia, muttei  tätä varten löytynyt. .Kuten muualla todettu,
Savolaisella ei ollut mitään hallinnollista yhteyttä  Radio Finnlandiin, joka tuolloin oli peräti vielä  Keskuskansliassa.
Savolainen  valikoitui pitämään avauspuhetta siksi, että osasi saksaa  ja  myös siksi, että  SKDL:n  edustajana hän ehkä
toimisi  pr-roolissa  DDR:n suuntaan.  DDR ei käsittääkseni reagoinut mitenkään, paitsi että saksankielisen
palvelun toimittajalle  ei DDR-vierailun aikana annettu lupaa haastatella  DDR-kansalaisia, vaan ainoastaan
maassa  asuvia  suomalaisia.  (
Puhekäsikirjoituksessa sanotaan vain "Hörer", mutta ulosmenneessä  ohjelmassa ilmeisesti
kuitenkin myös "Hörerinnen"
)